dsc_0040

Maarakennus- ja purkutyöt

Me Virtain Kiinteistöpalvelu Oy:ssä hoidamme myös pienet ja keskisuuret maarakennustyöt Virroilla ja lähikunnissa. Palvelemme niin yksityisiä, yrityksiä kuin julkisen puolen toimijoitakin. Olemme tehneet esimerkiksi Virtain uuden päiväkodin maarakennustyöt kokonaisurakkana.

Olemme kaikkiruokaisia maarakennustöiden suhteen. Meiltä onnistuvat kaikki pienistä kaivuutöistä ja pienempien rakennusten pohjatöistä keskisuuriin urakoihin. Konekalustoomme kuuluu monenkokoisia, ajan tasalla olevia koneita eri tarpeisiin. Meillä on kaivinkoneita aina kolmen tonnin painoluokasta 25 tonniin ja pyöräkuormaajia viidestä tonnista 13 tonniin.

Lisäksi teemme monipuolisesti koneellisia purkutöitä aina omakotitaloista teollisuuspurkuihin. Kalustostamme löytyy 21tn kaivukoneita purkuvarusteilla ja 25tn pitkäpuominen kaivukone monipuolisella purkuvarustuksella.